Lähtökohtaisesti emme halua rajoittaa striimaamista keneltäkään. Olit sitten konkari jo taikka vasta aiheesta kiinnostunut.
Pyritään kuitenkin välttämään striimaamasta samaa ottelua useampaan kertaan, jotta striimaajien ei tarvitsisi keskenään kilpailla saman ottelun katsojista. Otteluita voidaan striimata useammalla kielellä yhtäaikaisesti, mutta kuitenkin siten, että vältetään lähettämästä yhtäaikaisesti suomeksi ja englanniksi.
Tarvittaessa valitsemme kuka voi tietyn ottelun striimata.
Voit valita alustasi ja kanavasi vapaasti.
Mikäli olisit kiinnostunut lähettämään myös KanaliigaTV:ssä, niin ole yhteydessä ja tuumataan yhdessä mielekäs yhteistyökuvio.
Striimin sisällön tulee olla hyvän maun mukaista sekä noudattaa Suomen lakeja.
Vaikka katsojakunta onkin todennäköisesti vanhempaa porukkaa, niin pidetään mielessä myös se, että perheen nuoremmatkin saattavat jo seurata vanhempiensa pelaamista Kanaliigassa!
Toivottavasti meidän ei tarvitse tämän osalta puuttua. Maalaisjärkeä, kiitos.
Muistathan myös edustavasi työnantajaasi aina Kanaliigassa pelatessassi. Huomioi tämä aina kaikessa käyttäytymisessäsi, myös pelien aikana. POV-streamejakin katsoo jälkikäteen useampi samassa sarjassa pelaava tai sarjaan aikova pelaaja, joten kaikki pelin tiimellyksessä tapahtunut tunteiden kiehuminen näkyy varmasti useammalle Kanaliigassa pelaavalle pelaajalle eikä välttämättä anna parasta kuvaa edustamastasi yrityksestä, joukkueesta tai pahimmillaan koko Kanaliigasta.
Online-pelejä striimatessa on tärkeää huomioida striimien viiveet.
Toteuta viiveet parhaaksi katsomallasi tavalla. Viiveeksi riittää myös pelinsisäinen viive.
Puuttuuko striimattava peli tästä listalta?
Ole yhteydessä insoon tai pelinjärjestäjiin!
Voit hyödyntää Kanaliigan OBS-ohjetta optimaalisen striimin määrittelyyn.
Muistathan myös panostaa äänenlaatuun ja mikäli käytät kameraa lähetyksessä, niin sopivaan valaistukseen.
Testilähetykset kannattavat! Apua toki voi aina kysyä Discordissa.
Pyydä Discordissa pelikohtaista selostajat-ryhmää, mikäli sinulla ei sitä vielä ole!
Ryhmän mukana saat pääsyn #ylläpito-kanaliigatv -tekstikanavalle sekä mahdollisesti pelikohtaisille kanaville.
Lisäksi myös CS-selostajia joukkueet jo aktiivisesti omatoimisesti kyselevät otteluihinsa selostamaan.