Tämä artikkeli keskittyy selostajan kuvan välittämiseen striimiin.
Perussääntönä voidaan pitää, että kameran valinnalla ei ole väliä, jos ei ole asianmukaista valaistusta.
Mikään kamera ei voi korjata kasvojen huonoa valaistusta. Se on siis kaikki kaikessa.
Varaa itsellesi aikaa valaistukseen sekä kameran käyttöön tutustumiseen! Se palkitsee hyvin nopeasti parempana kuvanlaatuna!
Valaistuksella on tarkoitus valaista tasaisesti kasvot sekä hävittää häiritsevät varjot kasvoilta.
Tyypillinen asennus valoille on vasemmalle ja oikealle puolelle kameraa sekä kasvoja, kuitenkin asennettuna samalle korkeudelle kameran kanssa. Voit hieman himmentää toista valoa ("fill light"), jotta saat luotua kasvoille enemmän syvyyttä.
Jonkinlaisella taustavalaistuksella voit erottaa itseäsi paremmin taustasta. Tähän voi sopia esimerkiksi ledinauha tai suunnattu kattovalaisin. Kokeile myös valon eri lämpötiloja tai värejä!
Yksikin vääränlainen tai sopimaton valon lähde ympäristössä riittää pilaamaan koko kuvan. Oireita tästä voivat olla mm. kameran häikäistyminen, kuvan "palaminen" tai väreily/välkkyminen.
Ohessa 60€ budjetilla valaistus, josta on helppo lähteä liikenteeseen.
Tämä valaistus ei missään nimessä ole ammattilaisratkaisu, mutta on kuitenkin erittäin hyvä minimibudjetin ratkaisu, jolla saat minkä tahansa webbikameran näyttämään paremmalta.
2x Airam pöytävalaisin E27 valkoinen Venla - 14,90€/kpl
https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectID=208217
2x Nedis SmartLife Wi-Fi ohjattava LED-lamppu E27 800lm 9W - 14,90€/kpl
https://www.puuilo.fi/epages/puuilo.sf/fi_FI/?ObjectID=4474368
Voit korvata lamput normaaleilla lampuilla ja käyttää esimerkiksi A4-paperia edessä diffuuserina, jotta valot eivät olisi liian kirkkaat sekä valaistus olisi hieman tasaisempi.
280€ budjetilla voit hankkia Elgaton Key Lightit. Paketti sisältää kaiken tarvittavan, säätövara on kattava sekä laatu on erinomainen. Kotistriimaajan paras ratkaisu sekä soveltuu myös ammattilaiskäyttöön.
2x Elgato Key Light - 190€/kpl
https://www.jimms.fi/fi/Product/Show/149094/10gak9901/elgato-key-light-kuvausvalo
Minkä tahansa kameran käyttö edellyttää siihen huolellista perehtymistä, jotta voit säätää sen käyttötarpeitasi vastaavaksi.
Koronaviruksella on ollut suuri vaikutus budjettiratkaisuihin, kun kaikki on viety käsistä ja hinnat samalla nousseet.
Logitech C920
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/0296/dfkbg/Logitech-C920-web-kamera
Logitech C922
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/49089/hhxtn/Logitech-C922-Pro-Stream-web-kamera
Sony a5100 + 16-50mm - 450€
https://www.gigantti.fi/product/kamerat/jarjestelmakamerat/DSLTA5100KBLK/sony-alpha-a5100-jarjestelmakamera-16-50-mm-musta
Elgato Cam Link - 130€
https://www.verkkokauppa.com/fi/product/4660/njcrm/Elgato-Cam-Link-4K-kamerakaappari
Elgato Multi Mount - 50€
https://tietokonekauppa.fi/products/2569465/Naytot_Projektorit_TV/Nayton_tarvikkeet/Streaming/10AAB9901/Elgato_Multi_Mount_pehmustettu_poytakiristin
Sony AC-PW20 Seinälaturi kameralle - 40€
https://www.digitarvike.fi/product/102580/tarvikeversio-sony-ac-pw20-power-adapter